Kuka Aladin?

Alexander-tekniikan opettaja Assi Aladin

Taustani on viestinnän ja tv-tuotantojen parissa. Koulutukseltani olen medianomi (AMK) ja Alexander-tekniikan opettaja (Finstat 2017), valmistuin Kuopion Alexander-tekniikan opettajakoulusta, vastaavana kouluttajanani Päivi Saraste. Koulutus on kolmivuotinen ja Suomen Alexander-tekniikan opettajien yhdistyksen Finstat ry:n valvoma ja hyväksymä.

Minulle Alexander-tekniikka on tapa suhtautua elämään. Parasta tekniikassa on se, että se avaa oven juuri sellaiseen muutokseen, mihin ihminen itse kokee olevansa valmis. Löysin Alexander-tekniikan asuessani Berliinissä. Jatkuviin niskakipuihin ja päänsärkyihin olin jo kokeillut kaikkea paitsi Alexander-tekniikkaa. Ensimmäisen tunnin jälkeen ihmettelin kun pää kääntyi kuin öljytty, askel oli kevyt ja olo pitkä – soitin kotiin ja kerroin: ”Elämäni on muuttunut!”

Alexander-tekniikka on opettanut minua pitämään parempaa huolta itsestäni ja tätä samaa pyrin välittämään omille oppilailleni. Opettajana haluan rohkaista ihmistä tutkimaan potentiaalia omassa itsessään, sillä siellä se on, kenties vain tiedostamattomien tottumuksien takana. Yhdessä voimme purkaa näitä ajattelu- ja reaktiomalleja ja opit, kuinka tietoinen ajattelu vaikuttaa positiivisesti kehosi toimintaan. Tavoitteenani on antaa juuri sinun tilanteeseesi sopivaa, hetkessä tapahtuvaa opetusta.

Asiakaspalautetta:

Assin opetus on niin selkeää ja lempeää, että jo parissa kuukaudessa olemukseni muuttui – ryhti alkoi suoristua ja opin istumaan tuolilla selkä suorassa ilman selän kipeytymistä, mikä ei aiemmin ollut itselleni ollenkaan itsestäänselvää. Alexander-tekniikan myötä olen oppinut myös hetkeen pysähtymistä ja läsnäoloa oman kehoni merkkien havaitsemiseen, jota voin suositella jokaiselle oli kehossa kremppoja tai ei.

Nainen, 38 vuotta

Assin tunnit ovat olleet miellyttävä ja opettavainen kokemus. Alun perin kiinnostuin Alexander-tekniikasta nähtyäni ”Kuninkaan puhe” -elokuvan ja ajattelin, että jospa siitä olisi apua afasiaani. Oli siitä, mm. opin ”inhibition” hyvää tekevän vaikutuksen. Aina kun nousen istuvasta asennosta seisomaan, vietän hiljaisen hetken ja mietin mitä aion tehdä ja minne olen menossa. Se rauhoittaa ja tasapainottaa kulkemista. Assin tunneilla opin paljon muutakin, ja joka kerta kun lähdin kotiin, askel kulki kevyemmin. Olin hyvin onnekas, kun valitsin Assin Alexander-tekniikan opettajakseni. Hän on todella hyvä ja asialleen omistautunut.

Nainen, 79 vuotta