Alexander-tekniikkaa & kevyempää kehonkäyttöä
Tervetuloa tupareihin! 🏠 💛
Helsingin Alexander-tekniikan opetus on muuttanut uusiin, valoisiin tiloihin Kallion Itäiselle Brahenkadulle.
Tule mukaan tutustumaan tekniikkaan ja muihin Alexander-opettajiin, nautttimaan elokuun illasta pienen purtavan kera ja nappaamaan itsellesi tutustumistarjous yksityistunneille!
Avoimet ovet torstaina 29.8. klo 17-19 osoitteessa Itäinen Brahenkatu 13 C.
Tuntuuko, että kesän kääntyessä syksyksi kalenterit paukkuvat, hengitys kiihtyy, lihakset on jumissa ja arki vie kaikki mehut? Olisiko aika testata jotain uutta ja lempeää?
Haluaisitko kokeilla:
Pysähtymistä, vapaammin hengittämistä, itsesi parempaa huomioimista; tai vaikkapa tätä kehon ja mielen vapauttavaa harjoitusta: aktiivista lepoa (jota myös Alexander-heavyusereiden parissa semisupiiniksi kutsutaan)?
Kun asiakas tulee ensimmäiselle Alexander-tekniikan tunnilleen on opetussuunnitelmassani 1. sijalla aktiivisen levon opettaminen. Tunnilla se tapahtuu Alexander-pöydän päällä, mutta kotona sitä voi harjoittaa esim. joogamaton / retkipatjan päällä. Alexander-makoilun tarkoitus on vapauttaa kehoa ylimääräisestä jännityksestä.
Aktiivisessa levossa suurin osa kehosta on tukevasti alustaa vasten ja näin maan vetovoima pääsee vaikuttamaan vapauttavasti kroonisiin lihasjännityksiin – kenelläpä niitä ei kertyisi kehoon päivän aikana? Makoilemalla 15-20 min päivässä koko elimistö saa tervetulleen lepotauon.
Alexander-tekniikan mukainen makoilu ei tarkoita pelkästään rentoutumista (tai nukahtamista!) vaan se on tietoista läsnäoloa makuuasennossa. Sitä voi tehdä milloin vaan ja antaa itselleen mahdollisuuden päästää irti kehon ylimääräisistä jännityksistä. Seurauksena on usein levännyt ja rauhallisempi olo.
Kokeilepa tätä:
Asetu makaamaan kovahkolle alustalle selällesi polvet koukussa ja pää kirjapinon (käytä pehmeäkantisia kirjoja) päällä. On tärkeää, että sinulla on lämmin, sillä kylmässä lihaksesi eivät pääse vapautumaan. Kiinnitä huomiota kirjapinon korkeuteen. Jos leuka painuu liian lähelle kaulaa ja/tai kurkunpään alueella tuntuu ahtaalta, pino on liian korkea. Jos taas leuka nousee pystyyn ja pää taipuu taakse, pino on liian matala. Tarkista, ettei kirjapino kosketa niskaa, vaan on riittävän pitkällä takaraivon alla niin, että niskan alue voi rauhassa pehmentyä. Kun sinustakin tulee Alexander-konkari, huomaat, että kirjapinon korkeus voi vaihdella makaamiskertojen välillä, jopa yhden makuun aikana voi olla tarpeen lisätä tai vähentää korkeutta. Käytä siis ohuita kirjoja.
Aseta jalat suhteellisen lähelle vartaloa, mutta älä niin lähelle, että polvitaipeissa tuntuu ahtaalta. Jos jalat jäävät liian kauaksi, asento aiheuttaa jännitystä ristiselkään eikä se pääse vapautumaan kunnolla. Jalkaterät on hyvä olla hartioiden leveydellä toisiinsa nähden. Käsivarret voivat olla joko suorina sivuilla tai koukussa kyynärpäät suuntautuneina sivuille / kämmenet vatsan tai rintakehän päällä.
Kun olet laskeutunut makuulle: ihan ensin, tärkein juttu (ja joskus se vaikein): Ajattele, ettei sinun tarvitse tehdä mitään. Voit antaa itsesi levätä ja kehosi saa tilaisuuden vapautua ylimääräisistä jännityksistä niin hyvin kuin sillä hetkellä on mahdollista. Keho kyllä sen osaa, tai oppii, jos annat sille ajattelemalla sen mahdollisuuden.
Silmät ja kaikki muutkin aistit on hyvä pitää auki. Voit samaan aikaan huomata kehossasi tapahtuvia asioita ja mitä ympärilläsi tapahtuu. Voit kuulla, saat nähdä. Voit olla tietoisesti läsnä. Mihinkään ei kuitenkaan tarvitse reagoida kun makoilet eli vältä myös korjaamasta asentoa. Makaa kerrallaan noin 15-20 minuuttia. Jos alaselkä tai jokin muu osa kehoa tuntuu puutuvan, on aika nousta ylös.
Tarkista mielessäsi, että pää, hartiat, lantio ja jalkapohjat ovat alustalla jännittämättä ja rauhassa. Muista, että ajattelu riittää! Ä-lä tee mi-tään. Tukeva alusta ja maan vetovoima tekevät työn puolestasi – kuinka ihanaa!
Kun olet hetken ns. laskeutunut alustalle voit alkaa lähettää ajatuksissasi pieniä viestejä eri kehonosille (Alexander-tekniikan tunnilla opit, että tätä kutsutaan suuntaamiseksi): Ajattele, että koko kaulan alue vapautuu. Kun kaula vapautuu, pää suuntautuu takanasi olevan seinän yläosaa kohti. Pää loittonee hartioista, takaraivo loittonee yläselästä. Ajattele, että selkärangan toinen pää eli lantionseutu/häntäluu vapautuu ja pitenee vastakkaiseen suuntaan. Maa vetää selkää puoleensa. Ajattele, että päästät koko selän laskeutumaan maata kohti ja asettumaan alustalle. Näin koko selkä vapautuu, pitenee ja levenee.
Anna hartioittesi levätä vapaasti alustalla ja olkapäiden mennä (muista aina että ajattelu riittää!) poispäin toisistaan. Ajattele, että polvet suuntautuvat kohti kattoa ja myös vähän poispäin toisistaan. Kantapäät painuvat kohti lattiaa. Jalkapohjatkin vapautuvat, pitenevät ja levenevät alustaa vasten. Jalkapohjien kontakti alustaan ja polvien suuntaamisen ajattelu ylöspäin auttavat jalkoja pysymään pystyssä ilman liiallista lihastyötä. Anna lantion luiden levätä ja suuntautua poispäin toisistaan. Koko selän alue kirjapinolta häntäluulle saa pidentyä ja leventyä. Tämän jälkeen voit vielä palata alkuun eli ajatella vapautuvaa kaulaa.
Kiinnitä tarkoin huomiota ylösnousemiseen. Makuulla kehossasi on todennäköisesti tapahtunut positiivisia muutoksia ja haluamme, että tämä olotila jatkuu myös pystyasennossa. Siksi ei kannata rynnätä ylös, vaan malttaa hetki ja sitten nousta rauhassa jomman kumman kyljen kautta konttausasentoon, siitä edelleen polvi-istuntaan/polviseisontaan/toispolviseisontaan ja ylös kahdelle jalalle.
Miltä nyt tuntuu? Huomasitko muutoksia kehossasi? Tervetuloa yksityistunnille, niin tutkitaan tätä yhdessä lisää.
Käyn useita kertoja viikossa hakemassa lastani päiväkodista. Pienet, palosammuttimen kokoiset tyypit ovat juuri silloin pihalla enkä kaukaa katsottuna erota lastani. Yritän muistella, mitä lapsella on päällä, jotta erotan hänet ikätovereistaan. Hetkinen, miksen tunnista omaa lastani! Jos puolestaan menen äitiäni vastaan vaikka linja-autoasemalle, erotan hänet kyllä kaukaa. Minulla ei ole hajuakaan mitä hänellä voisi olla päällä, mutta tunnistan kyllä hänet isommasta porukasta.
Mistä on kyse? Pari-kolmevuotiaat lapset liikkuvat keskenään samankaltaisesti, mutta aikuisilla on oma, tunnistettava tapa liikkua ja olla. Ominainen ja persoonallinen tyyli on toki positiivinen asia, mutta tällä kertaa haluaisin pohtia, miksi aikuiset menettävät lapsenkaltaisen vapaan liikkuvuuden ja kehittävät kukin omanlaisiaan totunnaisia tyylejä, jotka vuosien saatossa voivat tuottaa jäykkyyttä tai jopa kipua.
Opettamani Alexander-tekniikka tarjoaa tähän vastauksen. Pienet lapset liikkuvat vaivattomasti (ja luonnollisesti selkä suorassa!) joten ihmisissä täytyy olla jokin sisäänrakennettu systeemi, joka huolehtii siitä, että pysymme pystyssä ja voimme liikkua tällä planeetalla. Kasvaminen, tottumukset ja toistemme tiedostamaton matkiminen vievät usein kumaraan, vinoon, kipuun ja pois siitä luontaisen tasapainoilun tavasta, joka oli olemassa siinä pienessä sinussa tai minussa. Olemme ja liikumme ikään kuin autopilotilla. Pienillä ihmisillä on vielä kovin suuri pää suhteessa muuhun vartaloon, eikä se paljon taaperon tahtia hidasta tai jäykistä, päinvastoin!
Väitän, että luonnollinen ryhti on enemmänkin mekanismi kuin tietty asento. Se tapahtuu, jos vain voit olla tekemättä kaikkea ylimääräistä.
Miten se siis onnistuu? Menetelmällä, jossa tulet tietoiseksi omasta tavastasi olla kehossasi ja toimia sen kanssa. Alexander-tekniikan tunnilla opettaja kertoo ja ohjaa käsillään oppilasta ajattelemaan uudella tavalla, jotta oppisit vapauttamaan lihaksiasi totutun jännittämisen sijaan. Oppimalla pois kenties haitallisista tottumuksista voidaan päästä lähemmäksi luonnollista tasapainoilua maan vetovoimassa. Alexander-oppitunneilla voit kokea, kuinka dynaaminen ja elävä pystyasento tapahtuu ilman ylimääräistä lihasponnistelua. Tekemällä vähemmän jaksat paremmin ja lisäät suorituskykyäsi mitä tahansa teet. Emme ehkä enää opi yhtä taitaviksi iki-liikkujoiksi kuin kolmivuotiaat, mutta väylä vähän helpompaan ja taloudellisempaan toimintatapaan on aina olemassa.
Tervetuloa Alexander-tekniikan tunnille kokemaan kevyempää kehonkäyttöä!
P.S. Kiitos Alexander-opettaja Richard Brennanin kirjan oivalluksen en enää parjaa itseäni siitä etten tunnista omaa lastani kaukaa.
Seitsemän vuotta sitten olin romuna. Aika lailla. Elämä tuntui olevan yhtä loputonta marraskuuta vaikka kuinka reippaasti yritin kitkeä epämääräistä pahaa oloa pois. Kiltin tytön syndrooma ja muutamat kovat kolaukset elämältä ja hupsista, olin jumissa. Kestojumissa. Sisältä ja ulkoa. Ratkaisu: muutin ulkomaille uutta alkua etsimään. Uuden työn ohella ja sen vastapainoksi liikuin paljon. Poljin täysillä räntäsateessa pinnistelemään joogaan (tietenkin siihen rankimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon), koska niin kuului tehdä. Edit: olin aina ennenkin tehnyt niin. Juoksin, uin. Täysillä. Olin koko ikäni liikkunut ja käskenyt kehoani. Kankea kroppa alkoi jossain vaiheessa taipua astangajoogalle ja reisilihakset kantoivat maratonin kunnialla läpi. Olin sitä mieltä, että kyllä se jatkuva väsymys karisee kunhan vaan vähän reipastuu. Eikö?
Samalla ihmettelin, miten ne lihakset oli aina niin juntturassa. Kärsin migreenistä ja selkävaivoista. Miksei pää kääntynyt vaikka joogasin päivittäin? Liikunnan lisäksi olin kokeillut kaikkia mahdollisia hoitokeinoja ja oppinut samalla, että minulla oli niska jumissa, huono alaselkä, keuhkot kasassa, ”siis niin paljon jännitystä kropassa että mitenköhän toi sun verenkiertokaan toimii” ja niin edelleen. Mutta hei, ajattelin: jos on keho täynnä sekundaa niin minkäs teet? Särkylääkkeiden napsimisen ohella liikuin ja venyttelin. Tarvittiin hellä potku kotoa persuksille ja entisen taidegallerian houkutteleva estetiikka, jotta lopulta seisoin Alexander-tekniikan keskuksen kynnyksellä. Menin ovesta sisään enkä ole takaisin kaivannut. Jostain syystä pidin päiväkirjaa ensimmäisistä oppitunneista:
——-
Noloa että taas särkee päätä ja niska siitä syystä erityisen jumissa.
—-
Aloitetaan juttelemalla vastakkain jakkaroilla ja opettaja kysyy miten päädyin sinne. Hän kertoo Alexander-tekniikan historiasta ja sen kehittäjästä F.M. Alexanderista. Näyttää luurangosta atlasnikaman ja niskan sekä selän toiminnan. Aloitetaan varsinainen oppitunti istumalla jakkaroilla edelleen ja opettaja pyytää ajattelemaan oikean käden nostamista ylös ilmaan, mutta ei tekemään sitä.
—-
Tajuan miten pelkkä ajatteleminen vaikuttaa kehooni.
—-
Seistään ja opettaja ohjaa käsillä niskaa ja kaulaa pienillä liikkeillä. Paino putoaa hartioilta. Istuudutaan ja noustaan jakkaralta. Tunnin jälkeen soitan kotiin ja kerron kuinka elämäni on muuttunut. Tätä jotain on pakko saada lisää. Kävelen ympäri kaupunkia niska vapaana ja sata kiloa kevyempänä. Tuntuuko kaikista tältä?
——-
Vuosia myöhemmin olen itse Alexander-tekniikan opettaja. Säännölliset Alexander-tunnit käynnistivät ensin muutoksen omassa olemisessani ja myöhemmin myös siinä, mitä halusin elämässäni tehdä. Nyt opetan ihmistä huomaamaan, miten hän tiedostamattaan toimii ja on. Yksityistunnilla tutkimme yhdessä, kuinka yksinkertaiset ajatukset voivat välittömästi muuttaa olemisen laatua ja helpottavat kehon toimintaa.
Alexander-tekniikka on kuin uuden (tai oikeastaan kauan sitten unohtuneen) kielen opettelua, alussa usein outoa, ihmeellistä, vaikeaakin – mutta vähitellen periaatteet selkiintyvät ja muuttuvat osaksi ymmärrystä ja ”sanavarasto” karttuu. Kehonkäyttö kevenee ja krooninen jännityskierre katkeaa, kun opit ajattelemaan itseäsi ja oman kehosi osia rakentavalla tavalla. Jossain vaiheessa sinun ei enää tarvitse kääntää kieleltä toiselle tai muistella yksittäisiä sanoja vaan huomaat puhuvasi kokonaan uutta kehonkieltä! Vähitellen vanhat tottumukset korvaantuvat uusilla toimintatavoilla. Menetelmä edellyttää oppilaalta halua oppia ja ottamaan vastuuta omasta oppimisprosessistaan. Toimintaa haittaavista tavoista pois oppiminen on yksinkertaista, mutta ei aina helppoa. Samaan aikaan se on myös rohkaisevaa ja palkitsevaa. Ja mikä parasta, näillä oppitunneilla ei tarvitse pelätä pistokokeita.