Kevennystä raskauteen ja helpotusta vauvanhoitoon -minikurssi lokakuussa

Kevennystä raskauteen ja helpotusta vauvanhoitoon – Alexander-tekniikkaa vanhemmille

Raskaus, synnytys ja vauva-aika ovat valtavia mullistuksia elämässä. Raskaus on sekä fyysisesti että psyykkisesti muutosten aikaa, esimerkiksi paino kehon etupuolella lisääntyy merkittävästi raskauden edetessä. Vatsan kasvun ei kuitenkaan tarvitse johtaa kipuun ja särkyyn, sillä tuleva äiti voi valmistaa itseään ja kehoaan raskauden aikana uuteen elämänvaiheeseen.

Alexander-tekniikka on luontaisen lempeä menetelmä, jonka avulla voi löytää kehon omia tasapainomekanismeja helpottamaan liikkumista ja kasvavan vatsan kanssa toimimista. Alexander-tekniikkaa hyödyntämällä löydät olemiseen ja toimiisi keveyttä ja tasapainoa. Se myös tukee sinua synnytyksessä ja vauvanhoidossa. Tekniikan tarjoamien valmiuksien opiskelu voi myös avata oven kokonaisvaltaiselle muutokselle, joka saattaa heijastua rauhallisempana tapana huolehtia sekä omista että lapsen tarpeista.

Tällä Alexander-tekniikan johdantokurssilla tutkimme keinoja, joiden avulla jaksat paremmin niin raskauden, synnytyksen kuin vauvanhoidon suhteen. Varaa paikkasi pian, sillä osallistujamäärä rajallinen: vain viisi henkilöä.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset 27.9.2018 mennessä: https://aladinalexander.fi/yhteystiedot/

Aika: to 4.10. klo 16:30-19:00

Kurssipaikka: Nervanderinkatu 10, 00100 Helsinki

Hinta: 70€.

Lämpimästi tervetuloa!

Aladin & Alexander: Yksivuotissynttärit!

Kiitos. Vuosi takana pääasiallista Alexander-opettajuutta. Millaista on ollut? Aikamoista, sanon minä.

Päällimmäisenä on kiitollisuuden tunne. Olen saanut tavata paljon erilaisia ihmisiä. Olen päässyt kollegoiden kanssa hommiin muun muassa Kevyesti raskaana –tapahtumaan, esittelemään tekniikkaa eri ryhmille, opettamaan lukuisia yksityisoppilaita ja pitämään avoimia ovia työhuoneella niin Helsingissä kuin Haminassakin.

Tänne on aina mukava tulla, sanoi eräs oppilas taannoin. Niin minustakin, nimittäin opettamaan. Rauhoittumaan. Kohtaamaan. Joka kerta menen mielelläni työhuoneelle. Sillä kun opetan, opin itsekin. Jokainen opetuskerta on hetkessä syntyvä, uniikki ja tärkeä. Ja minusta on aina yhtä ilahduttavaa, kun ovesta astuu sisään oppilas, tuttu tai tuntematon. Tunti on kuin pieni tutkimusmatka, meille molemmille, kohti kevyempää ja vapaampaa tapaa ajatella ja toimia.

Ihmiset tulevat tunnille eri syistä. Niin myös Alexander-tekniikkaa voi kuvailla monesta eri vinkkelistä. Jotkut haluavat helpottaa niska-hartiaseudun ongelmia ja kohentaa ryhdikkyyttään. Joillakin on fyysinen työ tai harrastus, jossa ensisijaisen instrumentin eli oman kehon käytön vapaus on olennaista toiminnan laadulle ja myös jaksamiselle.

Joillekin tekniikkaa on kuin tapa suhtautua elämään, taito tunnistaa ja muuttaa omia ajatusmallejaan. Huomata, että itsellä onkin aiempaa enemmän potentiaalia muuttaa asioihin reagoimista, olemista, liikkumista. Tämä uudenlainen ajattelutapa heijastuu kehonkäyttöön, vähentää ylimääräistä jännitystä ja näin ollen kohentaa yleistä hyvinvointia kestävällä tavalla.

”Käyttöohje elämään” – oli kollegoiden kanssa AT-esittelyillan teema keväällä. Pidän siitä sloganista. Tunnilla voimme yhdessä oppilaan kanssa tutkia Alexander-tekniikan tarjoamaa ns. käyttöohjetta; kokeilla, mikä tekisi elämästä vähän kevyempää. Ihan vähän helpompaa. Muistelemme, ettei olemassa oikeaa tai väärää asentoa, tapaa olla, mutta sen sijaan tarjolla on uusi näkökulma ja itselle taloudellisempi tapa liikkua.

Alexander-tekniikka soveltuu kaikille ja kaikenikäisille. Vuoden aikana opetushuoneessani on vieraillut muutaman kuukauden ikäinen vauva äitinsä kanssa sekä jo eläkeikään ehtineitä ihmisiä. Ja kaikkea siltä väliltä. Kiitos teille, jotka olette käyneet tunneilla kuluneen vuoden aikana. Ilman teitä ei olisi tätä työtä. Haluan kiitoksena tarjota vanhoille asiakkailleni -30% seuraavasta sarjakortista.

Sinulle, joka mietit että olisipa kiva kokeilla käytännössä, mistä on kyse, haluan antaa kokeilutarjouksen: kolme tuntia sadan euron yhteishintaan. Tarjous on voimassa syyskuun loppuun asti. Lämpimästi tervetuloa kokeilemaan tätä käytännönläheistä menetelmää.

Ja sinulle, joka et koe vielä ajankohtaiseksi tulla tunnille: vinkkaa tarjouksesta sille kaverille, jonka uskoisit hyötyvän tekniikasta. Minäkin sain aikoinani vinkin, joka sittemmin muutti sen, miltä minusta tuntuu tai kuinka liikun ja olen. Aikamoista.